Ote Kirsi Peltosen opinnäytetyöstä ”Vaellusratsu” 2004/ Haapaveden aol/ Matkailupalveluiden tuottaja

Islanninhevonen on yksi maailman vanhimmista hevosroduista. Noin tuhat vuotta sitten viikingit toivat valloitusmatkojensa saaliina Islantiin hevosia Skandinaviasta ja Englannista. Voi olettaa, että heille kelpasivat vain parhaimmat yksilöt. Islannin kylmissä ja ankarissa olosuhteissa selvisivät vain sitkeimmät ja vahvimmat. Siitä lähtien islanninhevosta on jalostettu täysin puhtaana rotuna, koska yhdeksännellä vuosisadalla Islantiin määrättiin laki, joka kielsi hevosten ja myös muiden eläinten tuonnin Islantiin. Laki on voimassa vielä tänäkin päivänä. Nämä varhaiset tapahtumat ja voimakas luonnonjalostus ovat antaneet erinomaiset lähtökohdat tämän ainutlaatuisen ”hiomattoman timantin” syntymiselle.

Islanninhevonen on kiinteä osa Islannin kansallismytologiaa ja se esiintyy tärkeässä roolissa perinteisissä saagoissa. Islanninhevoset nimetään vielä nykypäivänäkin vuosisatoja vanhan perinteen mukaisesti saagojen jumalten ja henkiolentojen mukaan. Hevonen on aina ollut ja on edelleen tärkeä kulkuväline Islannin vuoristoisessa ja vulkaanisen karussa maastossa. Islannissa on edelleenkin paljon alueita, jotka ovat autojen tavoittamattomissa ja pelkät hevosten tallaamat ikiaikaiset polut kertovat ihmisen käynneistä. Islanninhevoset ovat kuuluisia ketteryydestään ja ne osaavat asettaa askeleensa taitavasti todella vaikeissakin maastoissa. Islanninhevonen on kotimaassaan suuresti arvostettu kansallissankari. Ne ovat myös kansantaloudellisesti merkittäviä tuoden maalle huomattavan paljon tuloja hevoskaupasta ja matkailusta.

Islanninhevonen on pienikokoinen, keskimääräisesti säkäkorkeudeltaan 135 cm, kokoonsa nähden vahva ja monikäyttöinen ratsu. Islanninhevosessa on ison hevosen ominaisuudet pienessä pakkauksessa. Ne jaksavat kantaa suuremmin rasittumatta jopa 100 kg:n painoista ratsastajaa edellyttäen, että ratsastaja omaa hyvän tasapainon ja taidot. Islanninhevonen kasvattaa talveksi huomattavan paksun talvikarvan, joka on erittäin säänkestävä. Kesäisin islanninhevosella on kuitenkin samanlainen lyhyt turkki kuin muillakin hevosroduilla. Islanninhevosen kruunu on uljaana hulmuava pitkä ja tuuhea harja. Paksut häntäjouhet ulottuvat usein maahan saakka. Rodussa esiintyvät kaikki hevosilla tunnetut värit. Suuri värien kirjo lisää hevosyksilöiden persoonallista erottuvuutta ja tekee laumoista iloisen kirjavia katsella. Islanninhevonen on luonteeltaan herkkä, nöyrä, rohkea ja rauhallinen. Yksilöeroja on toki myös tässäkin rodussa. Kilpahevoset ovat herkempiä ja tulisempia ja niillä on enemmän eteenpäinpyrkimystä (isl. ”vilja”) kuin harraste- ja vaellusratsuilla. Käyttötarkoituksesta riippumatta islanninhevosen tulee olla yhteistyöhaluinen, iloinen, eteenpäinpyrkivä ja kevyt ratsastaa. (Suomen Islanninhevosyhdistys Ry:n internet-sivut)

Islanninhevoset kasvatetaan laumoissa, joissa varsat oppivat sosiaalisia taitoja ja auktoriteetin kunnioittamista sekä saavat purkaa energiaansa leikkiin toisten varsojen kanssa. Vaikka ne tällä tavoin kasvatetaan puolivilleinä varsa-ajan, tulee niistä juuri laumaelämään sopeutumisen myötä nöyriä hevosia käsitellä. Islanninhevosta ei koskaan saisi pitää yksin. Sosiaaliseen laumaelämään tottuneelle hevoselle se on suoranaista kärsimystä. Islanninhevonen ei tule kovinkaan riippuvaiseksi ihmisestä, toisen hevosen seurasta kylläkin. Tästäkin huolimatta ne oikein käsiteltynä pyrkivät toteuttamaan kaikki isäntänsä toiveet mitä vaatimattomimmin ja nöyrimmin. Islanninhevonen kehittyy alkukantaisuutensa vuoksi huomattavan paljon hitaammin kuin pitemmälle jalostetut ja jalommat hevosrodut. Ratsukoulutus aloitetaan vasta 4-vuotiaalla hevosella ja aikuiseksi kutsutaan 6 - 7-vuotiasta islanninhevosta. Ne ovat myös vastaavasti hyvin pitkäikäisiä ja hyvän terveytensä johdosta säilyvät käyttökuntoisina pitkään. Legendat kertovat jopa 40-vuotiaista hevossankareista. Islanninhevosen hedelmällisyys on erinomainen ja astutukset hoidetaan Suomessa vapailla luonnon astumisilla. Keinosiemennykset huonontavat tiinehtyvyyttä tällä luonnonrodulla.

Islanninhevonen erottuu muista ratsuhevosroduista askellajiensa perusteella. Muut eurooppalaiset ratsuhevosrodut osaavat kolme askellajia: käynnin, ravin ja laukan. Islanninhevosella on näiden lisäksi kaksi erikoisaskellajia: töltti ja liitopassi. Töltti on islanninhevosen tärkein ominaisuus ja sen suuren suosion salaisuus. Töltti on nelitahtinen askellaji, jossa jalat liikkuvat samassa järjestyksessä kuin käynnissä. Se on ikään kuin kiirehtivää käyntiä, jossa etujalat nousevat melko korkealle yhden jalan pysyessä aina maassa. Koska töltistä puuttuu liitovaihe, se on erittäin miellyttävää ratsastajalle pitkillä vaelluksilla. Hidasta tölttiä, missä hevonen on kohtuullisen koottuna, kutsutaan työtöltiksi. Keskitöltti on suurinpiirtein ravin tempoista tölttiä ja nopeatempoisinta sekä näyttävintä tölttiä kutsutaan lisätyksi töltiksi. Hyvä tölttinen hevonen on jalostuksellisesti arvokas. On olemassa nk. luonnontölttäreitä, joille tölttiä ei tarvitse erikseen opettaa vaan ne esittävät sitä jo pikkuvarsasta lähtien ja valitsevat itse askellajiksi mieluiten töltin. Nämä luonnontölttärit ovat luonnollisesti erityisen haluttuja ja arvostettuja. Muille yksilöille töltti täytyy opettaa ratsuksi kouluttamisen aikana. Töltin omaavia islanninhevosia kutsutaan nelikäyntihevosiksi. Liitopassi taas vaatii sekä hevoselta että ratsastajalta enemmän taitoa ja kokemusta. Se opetetaan hevoselle vasta ratsukoulutuksen loppuvaiheessa, jos hevonen antaa merkkejä passikyvyistä. Liitopassi on nopea kaksitahtinen askellaji, jossa saman puoleinen jalkapari koskettaa maata lähes yhtä aikaa. Askellajissa on selvä liitovaihe. Passia ratsastettaessa tavoitellaan puhdasta tahtia ja mahdollisimman suurta nopeutta. Alkuvaiheessa passikoulutuksessa täytyy olla erittäin varovainen takomien suhteen ettei hevonen alkaisi arkomaan askellajia. Liitopassia ratsastettaessa olisi turvallisinta aina suojata hevosen etujalat. Liitopassin hallitsevaa hevosta kutsutaan viisikäyntihevoseksi. Vaellusratsukäytössä olevien islanninhevosten liikkeet ovat vaatimattomat ja siten helpot ratsastajalle. Islantilaiseen ratsastustyyliin kuuluvat mahdollisimman kevyet avut. Hevoset pyritään näin pitämään mahdollisimman herkkinä ja vastaanottavaisina. Hevosten pienen koon vuoksi pohkeita ei pidetä hevosen kyljissä koko ajan kiinni ja istunta onkin tärkein käytetty apu. Jalustimet pidetään melko pitkinä eikä hevosten kokoamisaste ole kilpailuissakaan niin suuri kuin isoilla hevosilla.

Islanninhevonen on varsin helppohoitoinen, joskin rodulla on joitakin omia erityispiirteitä, joita täytyy ottaa huomioon. Islanninhevosen tulisi saada olla ulkona mahdollisimman paljon. Usein niitä pidetäänkin pihattotarhoissa ja ulkokarsinoissa, joissa ne itse saavat valita ulkonaolon ja säänsuojan väliltä. Islanninhevosen paksu turkki antaa hyvän suojan myös märkien ilmojen suhteen, mutta islanninhevostakaan ei saa jättää ulos hikiseksi ratsastettuna kun sen turkki on sisältäpäin märkä. Islanninhevonen ei alkukantaisena rotuna kestä suuria väkirehumääriä. Myös säilörehuista tulee herkästi erilaisia oireita. Niiden perimä on sopeutunut Islannin vaatimattomiin oloihin ja niukkaravinteiseen ravintoon. Islanninhevonen käyttää ruoan sisältämät ravintoaineet tarkasti hyödyksi. Hyvälaatuinen kuivaheinä onkin ruokinnan paras perusta. Kesällä niukkaravinteisen luonnonniityn, jossa kasvaa villinä paljon erilaisia kasveja, katsotaan olevan islanninhevoselle parempi vaihtoehto kuin runsasproteiinisen istutetun laitumen. Islanninhevosen perimässä on alttius Culicoides-suvun polttiaisen pistoksista aiheutuvalle allergialle. Kesäisin useita islanninhevosia vaivaakin tämä tuskallinen kesäihottuma ja nämä yksilöt vaativat erityishoitoa tämän vaivan suhteen. Islanninhevoset ovat erityisen terveitä. Kipukynnys niillä on erittäin korkea, mikä on omistajan otettava huomioon tarkkailtaessa hevosen kuntoa. Usein hevonen näyttää selkeästi kipeältä vasta kun se on kriittisesti sairas. Yksi ratsastuksen ja asiakaskäytön kannalta huomioon otettava piirre on se että, myöhään syksyllä islanninhevoset laiskistuvat, mikä johtuu siitä, että valon vähenemisen myötä niiden hormonitasapaino muuttuu. Marraskuussa myös karvan kasvattaminen vaatii paljon energiaa ja tähän aikaan vuodesta on suositeltavaa antaa islanninhevoselle lomaa työstä.

Islanninhevosia on Suomessa noin 1500 yksilöä. Hevosia tuodaan edelleen paljon rodun alkuperämaasta sekä muista Euroopan maista, koska kasvatustoiminta Suomessa on pienimuotoista. Suomen Hippos rekisteröi islanninhevoset ponirekisteriin ja rotuyhdistys, Suomen Islanninhevosyhdistys Ry, pitää omaa erillistä rekisteriä. Islanninhevostalleja on Suomessa viitisenkymmentä, joista iso osa on erikoistunut ohjelmapalvelullisiin retkiin ja vaelluksiin. Islanninhevosen erinomaiset kyvyt tulevat parhaiten esille vaellusratsukäytössä kun se saa tehdä isännälleen ”oikeaa työtä”. Islanninhevosella on suuri omanarvontunto ja niiden täytyy saada tuntea itsensä tärkeäksi ja hyödylliseksi. Vapaa-ajan hevosena sen suosio on kuitenkin koko ajan nousussa. Terapia- ja vammaisratsastukseen rotu sopii erinomaisesti pienen kokonsa ja kiltin luonteensa johdosta.