Ote Kirsi Peltosen opinnäytetyöstä ”Vaellusratsu” 2004 Haapaveden aol/ Matkailupalveluiden tuottaja

Suomenhevonen on vuosisatojen saatossa muovautunut oloihimme sopivaksi. Alkuperä juontuu Pohjoisella havumetsävyöhykkeellä muinoin asustaneisiin metsähevosiin, jotka astelivat pohjolassa jo ennen jääkautta. Hevostyypin syntyhistoriasta on olemassa useita eri teorioita. Kansantieteilijä Kustaa Vilkunan mukaan suomalainen hevonen polveutuu pienestä metsähevosesta, joka taas polveutuu pohjoiseurooppalaisesta rodusta. Hänen teoriansa mukaan aroilta tuotu hevonen ei olisi voinut sopeutua niin hyvin pohjoisen oloihin. Tämä alkuhistoria selittää paljolti sen miksi suomenhevonen on parhaimmillaan juuri metsässä.

Suomenhevosen jalostushistoria voidaan katsoa alkaneen 1800-luvun alusta lähtien. Tuolloin kotimainen talonpoikaishevonen oli kooltaan yleisesti alle 140 ja vaatimaton ulkomuodoltaan. Esiintyi myös suurempia ja uljaampia yksilöitä, joihin oli sekoittunut rikkaiden talollisten ulkomailta tuomia hienostuneempia rotuja. Suomen sodan (1808 – 09) ajoista lähtien Venäjän sotaväen hevoset, joista suurin osa ratsuväen ja kasakoiden ratsuja, vaikuttivat suomenhevoskantaan puolen vuosisadan ajan. Eri puolilla Suomea oli erilainen kanta suomenhevosia. Erityisesti Itä-Suomessa oli loistava hevosmateriaali. Länsirannikolla tehtiin risteytyksiä ruotsalaisiin, norjalaisiin, saksalaisiin ja englantilaisiin rotuihin. Jotkut roturisteytykset tuottivat toisessa sukupolvessa vikojen kertautumisen, joten risteytyskokeiluista luovuttiin pikkuhiljaa. Suuret katovuodet v. 1865 verottivat hevoskantaa erityisesti laadullisesti. Iso osa laadukkaista oriista jouduttiin tuolloin myymään venäläisille kauppamiehille. Katovuosien jälkeen perustettiin erityinen ruununori –järjestelmä elvyttämään kantaa. Valtion esimerkkiä noudattaen Suomalaiset hevosharrastajat alkoivat järjestäytyä ja v. 1894 perustettiin ensimmäinen vielä tänäkin päivänä toimiva hevosseura, hevoskasvatusseura Hippos. Suomenhevosten kantakirjaan kirjattiin v. 1907 ensimmäiset hevoset ja siitä lähtien suomenhevosta on jalostettu puhtaana. Alkuaikojen jalostus keskittyi ulkomuotojalostukseen ja pääasiallisesti jalostettiin maataloushevosta. Juoksijan ominaisuuksia pidettiin myös edullisina tavoitteen kannalta. (Haavikko 2003: 106 – 111.)

Suomenhevonen luokitellaan kevyttyyppiseksi kylmäveriseksi. Niillä on yhtä hyvä vetokyky kuin raskailla työhevosroduilla ja melkein yhtä suuri nopeus, vireys ja suorituskyky kuin lämminverisillä. Suomenhevonen on keskikokoinen (säkäkorkeus 152 - 162 cm), hyväryhtinen ja melko vankka rakenteeltaan. Kaula on melko tukeva ja runko pyöreä ja pitkä. Jalat ovat järeän vahvat ja kaviot yleensä hyvälaatuiset. Ilme on viisas ja rehellinen. Suomenhevosella täytyy olla selvä sukupuolileima. Nykyään suomenhevoset ovat enimmäkseen rautiaita. Mustia ja ruunikoita löytyy vähän ja kimot ovat häviämässä täysin. Kimon värityksen sanotaan juontuvan orlov-verestä. Suomenhevosella on tuuhea häntä ja harja sekä kohtuullisen kokoiset vuohistupsut. Rautiailla yksilöillä harja- ja häntäjouhet ovat hamppujouhiset tai liinakon valkoiset. Luonteeltaan suomenhevonen on jäyhä, sisukas, sopeutuvainen ja rehellinen. Suomenhevonen on eteenpäin pyrkivä ja se tekee siitä kevyen ajaa ja ratsastaa. Liikkeet ovat säännölliset ja matkaavoittavat. Suomenhevonen on helppo kouluttaa ja se ei hevin unohda jo sille opetettua. Uskollisuus hyvää isäntää kohtaan on vertaansa vailla. Suomenhevosten kantakirjaan kirjataan hevosia neljälle eri jalostussuunnalle: juoksija-, ratsu-, työhevos- ja pienhevossuunnalle. Kantakirjaamiseen vaaditaan kunkin jalostussuunnan omat hyväksytysti suoritetut suorituskokeet. Pienhevosten tulee olla säkäkorkeudeltaan alle 148 cm. (Suomen Ratsut Ry ja Suomen Hippos Ry)

Suomenhevonen on muotoutunut käyttöominaisuuksiltaan monipuoliseksi yleishevoseksi. Suomalaisilla talonpojilla on aina ollut varaa vain yhteen hevoseen ja sen on tullut kyetä monenlaiseen työhön. 1800-luvulla ja aikaisemmin hevonen oli yleisesti käytetty ja ainut kulkuneuvo. Tiettömät taipaleet taitettiin ratsain. Se oli todellista vaellusratsastamisen aikaa. Toisessa Maailmansodassa Suomella oli käytössään kymmeniä tuhansia suomenhevosia, jotka urheasti osallistuivat taisteluihin myös eturintamalla. Ne toimivat sodassa ratsuina, tykkihevosina ja vaunuhevosina. Viime vuosisadan puoliväliin saakka suomenhevosia käytettiin maatilojen työhevosina. Ne vetivät puita pois metsätyömailta ja tekivät peltotöitä. Tuolloin suomenhevosia oli maassamme jopa n. 500.000 yksilöä kun nykyisin löytyy 20.000 yksilöä. Raviurheilun suosion onnekas lisääntyminen 1980-luvulta lähtien luultavasti pelasti suomenhevosen. Nykypäivänä suomenhevonen on maailman nopein kylmäveriravuri . Suomenhevonen on myös kuuliainen ja taitava ratsu monessa eri käytössä. Ihanteellisimmillaan se on mielestäni metsässä maastohevosena, missä se liikkuu ihailtavan varmajalkaisesti. Valjakkohevosina suomenhevoset ovat kunnostautuneet kilpailuissa ulkomaita myöten. Työhevoskäyttö on elpynyt lähivuosina. Nykyisin hevosilla tehdään metsätöitä herkillä metsänhoitotyömailla ja jonkin verran perinteisiä peltotöitä. Hevosella tehtäviä perinnetöitä elvytetään uudelleen mm. matkailun ohjelmapalveluiden käyttöön. Suomenhevonen on sitkeä ja sisukas työhevonen. Mikään muu rotu maailmassa ei vedä painoonsa nähden yhtä suuria kuormia kuin suomenhevonen . Se pystyy vetämään 210 % omasta painostaan. Kaiken kaikkiaan suomenhevonen voidaan edellä kerrotun perusteella luokitella maailman monipuolisimmaksi hevosroduksi.